Kalakalenteri

Mikäli tammikuussa pääsee vielä veneilemään, on vesillä todella rauhallista. Ei näy mökkiläisiä ja harvassa ovat myös muut kalastajat. Vesi on todella kylmää, asteen pari plussan puolella. Taimenenkalastuksessa ei koeta marras-joulukuun vertaisia huippuhetkiä, mutta punalihaista kannattaa vielä yrittää. Taimenta tavoitellaan matalista suojaisista paikoista rannikon läheisyydestä. Vuodenajan vaatimassa hitaassa kelauksessa hidasliikkeinen uistin ei potki eikä värähdä, mutta vilkasliikkeinen – eli leveämpi, kuperampi tai kevyempi – uistin vielä toimii. Malttia vain kelaukseen ja muistakaa ne pudotukset!

Tammikuussa venekalastajan parhaat saaliit tulevat pilkillä. Jigi on menettänyt tehonsa, sillä ahven ei kylmässä vedessä innostu seuraamaan viekoittelevintakaan kumipyrstöä. Pitkään jatkuneen kylmän veden takia, ahvenet ovat painuneet syvälle. Toisinaan ruoka, eli useimmiten suuret silakkaparvet, saavat ahvenen liikkumaan lähestulkoon yhtä aktiivisesti kuin lämpimämmän veden aikaan. Kaloja saattaa tavata vain viiden metrin syvyydestä ja kalat saattavat seurailla viehettä tai ylös vedettävää lajitoveria kalastajan näköpiiriin pintaan asti.

Tyypillisempiä ovat kuitenkin päivät, jolloin ahven on syvillä kareilla tai rinteillä 10-20 metrin syvyydessä. Painavat pystypilkit ja suuret tasapainot saattavat antaa tuolloin oikein Pietarin kalansaaliita.

Komeita saaliita pilkillä

Mikäli jäälle vain pääsee, on tammikuu yksi hienoimmista pilkkikuukausista Suomenlahdella. Lunta on jään päällä yleensä vähän ja liikkuminen on helppoa. Jäätä ei ole paljon, mikä tekee reiän teosta helppoa. Malliesimerkki pilkkimihen toivetammikuusta oli tammikuu vuonna 2013. Sellaisia kun saisi joka vuosi.Valoa on jään alla helmikuuhun verrattuna vielä kohtuullisesti, ja sisälahtien kaislikkojen reunoja kannattaa kierrellä, mikäli on mieltynyt hauen makuun.

Vuoden parhaat ahvensaaliit saadaan monesti aivan alkutalvesta, mikäli vain ahven on kerääntynyt karikoille. Näin nimittäin ei välttämättä tapahdu joka vuosi. Karttaan merkityt noin kymmenmetriset karikot olivat ennen vanhaan pilkkijöiden kiikarissa, mutta nykyään kaloja etsitään enemmän perinteisellä tavalla, saarten kivikkokärkiä ja kasvustoreunoja kierrelleen. Alkukaudesta ei morria tarvitse juuri liottaa tai jos tarvitsee, on se merkki kehnosta kalapaikasta tai huonosta syönnistä. Isoista parvista ahven ottaa rajusti niin pysty- kuin tasapainopilkkiin, josta jälkimmäinen on ehdottomasti suositeltavampi, sillä se valikoi pannulle ne parhaat fileet ja jättää pienemmät kalat kasvamaan.

Myös kuhan pilkintään tammikuu on erinomaista aikaa. Eri vuosina kuhat tuntuvat kerääntyvän hieman erityyppisiin paikkoihin. Milloin mataliin ja milloin taas syviin. Esimerkiksi vuonna 2004 kuhat olivat eräissä sameissa Suomenlahden sisälahdissa paikoillaan koko talven vain parimetrisessä vedessä. Mutta paikkoja on eri tyyppisiä ja joillakin alueella kuha ovat puolestaan erittäinkin syvässä vedessä. Pitkäjännitteisyys ja rauhalliset uittoliikkeet ovat valttia kuhan pyynnissä. Ottikoneina toimivat niin pysty- kuin tasapainopilkitkin, mutta tänä päivänä yhä useampi käyttää vertikaalijigia myös talvella- toimii!
Kuhien kiinnostus nousta loppuvuodesta jokiin on opittu huomaamaan viimeisen viiden vuoden aikana. Onko kuha käyttäytynyt aina näin, vai onko tämä kaikkien kalojen pako avomereltä kohti jokisuita jonkinlainen hälytyskello Suomenlahden tilasta! Joka tapauksessa jokisuiden matalista paikoista kuhia tulee heti tammikuusta alkaen. Varsinaista kuhan Citykalastusta voi harjoittaa vaikkapa Porvoonjoella, missä hyvät kalapaikat sijaitsevat aivan kaupungin keskustassa.

Mikäli tuntuu siltä, että pilkkipäivä on jäänyt lyhyeksi hämärän laskeutuessa, ei kalastusta suinkaan tarvitse lopettaa siihen. Tammikuussa mateet vaeltavat kohti kutupaikkojaan. Jokisuut ovat yksi varma osoite mateen kudulle. Vieheeksi käy tavallinen lusikkauistin, minkä alapuolelle kiinnitetään yksihaarakoukku lyhyen tapsin päähän. Koukkuun laitetaan norssinpala syötiksi ja sitten vain omaan tahtiin reikiä 2-5 metrin syvyyteen. Ja ne ohuet siimat voi tässä vaiheessa jättää autoon, sillä moni pyydystää vuoden kookkaimmat matikat nimenomaan tammikuussa.

Vaikka kyseessä olisi kunnon jäätalvi eli pilkille pääsisi myös niille ulkomeren kareille mihin ei toisina vuosina ole heikkojen jäiden takia ollut asiaa, niin on hyvä kyseistää onko sinne mitään asiaa vieläkään. Ennen vanhaan ahventa löytyi ulkokareiltakin, mutta nykyään kalojen uloimman kalastusrajan voi monin paikoin vetää puusaarilinjan kohdalle. Sisäselät ja niiden rantamatalat ovat nykyään ahvenpaikkoina astetta parempia kuin ulkokarit.

Usein käy niin, että kun jäät vihdoin kestävät myös ulompana merellä, niin noilta uusilta jäiltä vedetään vesiperä. Näin käy etenkin silloin kun sisempänä on jo pidempään ollut jäätä. Uusien jäiden alla ahven saattaa olla hajallaan syvässä vedessä eikä se ole vielä noussut matalaan veteen tai karikoille. Niinpä kannattaa päivän aikana kalastaa myös ”vanhojen” jäiden alueelta, vaikka kalastuspaine siellä on kuluneen talven aikan saattanutkin olla melkoinen. Vuosina 2003, 2004, 2005, 2006, 2007 (2008 ei jäitä!) ahven on löytynyt pääasiassa rantamatalista, joten ne ovat ykkösvaihtoehtoina vastaisuudessakin. 2013 ahvenia löytyi joiltakin sisäsaariston karikoilta, mutta erittäin hyvin aivan tasapohjaisilta alueilta, erityisesti sellaisilta paikoilta, missä edellisenä syksynä oli ollut laajoja pikkukalaparvia. 2019 ahvenkannat ovat merellä vahvat, mutta kalat ehkä enempi matalassa mistä isoja parvia ei tahdo löytää- ainakaan samalla tavoin kuin syvemmiltä kareilta.

Ahvenkantojen valitettava hiipuminen Suomenlahdella on saanut monen ahvenpilkkijän kokeilemaan kuhan pyyntiä pilkillä. Välineet (pysty- ja tasapainopilkit) ovat lähestulkoon samat eikä paikoissakaan ole suuria eroja – pyöritäänhän nykyään ahvenen perässä samoissa sisälahdissa mistä löytyy myös kuhaa. Suurin ero on pilkin uittotekniikassa. Kuhan pilkinnässä kannattaa unohtaa pilkille tehty hieno uintiliike. Kuhapilkkiä pidetään vain paikallaan, heilautetaan rauhallisesti ja taas pidetään paikallaan. Tämä laji jos mikä kysyy lehmänhermoja, mutta hartaan yrityksen tuloksena voi olla 5-10 mittakalaa. Valitettavan monella pilkkipaikalla tapetaan joukoittain alamittaisia kuhia. Syvästä vedestä nostettaessa pikkukuha ei ole enää elinkelpoinen. Niinpä tulisi välttää syvän veden paikkoja joissa suurin osa saaliista on alamittaista.

Made on helmikuun kala. Kutu ajoittuu Helsingin seudulla venemessujen ajaksi, eli helmikuun toiselle viikolle. Itäisellä suomenlahdella kutu alkaa perinteisesti jo aiemmin ja Läntisellä puolestaan myöhemmin. Ennen kutua kaloja saattaa tavoittaa kutupaikalle johtavien salmien reunoilta syöttipilkillä, mutta kutuajan lähestyessä syöttipyynti heikkenee.

Taidokkaimmat käärmeenlumoajat osaavat keinuttaa madepilkkiään paremmin kuin muut ja he vetävätkin parhaat saaliit. Made siis houkutellaan ranneliikkeellä vieheen luo ja sitten se haksahtaa koukkuun laitettuun syöttiin, joka on kalanpala. Madepilkkejä on joka lähtöön, jopa pelkällä jigipäällä minkä koukkuun laitetaan pala kalan lihaa, saa mateita.

Hyviä madepaikkoja on pitkin rannikkoa. Lähestulkoon jokainen jokisuu on hyvä paikka. Lisäksi matalahkot alle kolmemetriset salmet ovat hyviä, etenkin kun niissä käy edes pieni virtaus. Yllättävää kyllä, pohjan ei tarvitse hyvillä paikoilla olla kivikova. Tasaisilta savipohjilta on yleensä vedetty parhaat saaliit.

Hämärät illat ja aamut ovat perinteistä pyyntiaikaa, mutta liikkeelle kannattaa lähteä myös päiväsaikaan kunnon matalapaineen ja lumipyryn osuessa kohdalle. Parasta madeaikaa jatkuu yleensä viikon päivät mutta made ottaa kyllä syöttipilkkiin jos vain mateet jostain kudun jälkeen tavoittaa.

Auriko lämmittää jo selvästi ja jäällä on huippumukavat oltavat, mutta ahvenet – etenkin kirkkaalla auringonpaisteella -voivat olla varsin nirsolla syönnillä. Jos lasket surviaisnipulla höystetyn morrin syvyyksiin, voi päivän luonne muuttua kerrasta. Paikasta missä tasapainoon tuli vain muutama töytäisy, alkaa yllättäen nousta komeaa puolikiloista kyrmyniskaa. Ohuella siimalla on jännittävää ohjailla komeita ahvenia avannosta ylös. ”Pilkkiongintaa” parhaimmillaan.

Hauen pilkintä onnistuu minä tahansa talvikuukautena, mutta vauhtia se saa vasta maalis-huhtikuussa. Yleistyksiä ottipaikoista on paha käydä tekemään sillä jossain haukia on karikkojen ympäristössä, paikoin taas rantojen läheisyydessä. Ehkä yleisin tapa on pilkkiä pitkin ruovikkoreunaa ja mitä jyrkemmin pohja viettää syvyyksiin, siltä lähempänä ruovikkoa pilkkiminen tapahtuu, joskus jopa vain metrin syvyisestä vedestä ja ruovikon sisällä olevia aukkoja tutkien. Reikiä on hyvä tehdä ennakkoon riittävä määrä ja samoja reikiä kolutaan uudestaan saman päivän aikana. Vanhat uveavannot saattavat olla mainioita hauen houkuttimia. Iltahämärän syöntiä kannattaa odottaa, mikäli päivä on ollut aurinkoinen. Paras hauki ilma on sellainen pilvinen sateentuhruinen keli. Hauelle kannattaa tarjota normaalia isommalla koukulla varustettua pysty- tai tasapainopilkkiä, joka on kiinnitetty kunnolliseen teräsperukkeeseen.

Maaliskuisena päivänä voi kokeilla myös hauen täkyongintaa. Tämän kalastusmuodon ongelmana on sopivien syöttien saaminen. Helpoiten käyttöön sopivia särkiä saa laittamalla sopivaa mäskiä metrin-kahden syvyydessä olevaan reikään ja pilkkimällä siitä mormyskalla syöttikalat. On oma asiasi käytätkö lyhyttä virveliä, pilkkivapaa tms. kalastuksessa. Onkia voi jokamiehen oikeudella siten että vapa on kädessä tai käden ulottuvilla, mutta jos levittelet syöttejä laajemmalle alueelle, pitää siihen olla vesialueen omistajan lupa.

Kuhat löytyvät sisälahtien pohjukoista erittäinkin matalasta vedestä. Jos vesi on kirkasta ei saalista tule keskellä päivää. Hyvä vinkki onkin mennä jäälle vasta sitten kun muut pilkkijät suuntaavat sieltä jo pois. Valmiita reikiä on vaikka kuinka ja illan hämärtyessä kuha voi innostua vaikka miten hurjalle syöntipäälle.

Maaliskuussa on myös syytä käydä kopaisemassa läheiset lantalat ja lehtikasat , jos vaikka matoja löytyisi syötiksi. Vähemmällä vaivalla tosin pääsee, jos tyytyy kaupassa myytäviin Dendrobaena-matoihin, jotka tavallista tunkiolieroa kestävämpänä ovat osoittatulleet todella hyviksi syöteiksi. Matoja ei kerätä pilkkisyötiksi, vaan nyt on aika laittaa siikaonget valmiiksi. Suurimmat salmet virtaavat jo sulina ja pioneerihenkisimmät kalamiehet tekevät loppukuusta tunnusteluretkiä uusille paikoille.

Eletään kerta kaikkiaan positiivista aikaa. Aurinko lämmittää yhä kuumemmin, päivät pitenevät, kalaa tulee ja yhä parempaa kalastusaikaa kohti ollaan koko ajan menossa, sillä edessä on venekalastajien kuumeisesti odottama huhtikuu!

Kun sitten ensimmäistä kertaa päästään vesille on olo mahtava. Meritaimenta, siikaa, haukea ja ahventa – jopa kuhaa. Kaikkea on yht’äkkiä tarjolla yllin kyllin. Tämä onkin vuoden kiireisintä kalastusaikaa, vaikka tuota kiire-sanaa ei tulisikaan nivoa yhteen mainion harrastuksen kanssa. Ehkä se on vain sitä ”kevättä rinnassa”, menohalua ja intoa joka ei onneksi tunnu kevät keväänkään jälkeen laantuvan.

Huhtikuu on meren rannikolla ennen kaikkea siikakuukausi, johtuen lähinnä siitä, että muina aikoina vuodesta niiden tavoittaminen vapavälinein on huomattavasti vaikeampaa. Leutoina talvina kaikki ottipaikat ovat huhtikuussa sulina, joten mahdollisuuksia on vaikka mihin. Ja huhtikuussa siikaongelle on mentävä jos kalaa mielii ylipäätänsä saada. Toukokuun alkupuolella sesonki on jo ohi! Huhtikuun alussa yöpakkasten aiheuttama aamuriite häiritsee aamukalastusta tyynemmissä paikoissa, mutta monesti iltapäivän auringon kilossa avautuu onkimiehille lisää tutkittavia alueita. Kausi aloitetaan yleensä virtapaikoista, siellä kun ei ole jäitä esteenä, mutta myös muita paikkoja kannattaa kokeilla. Kaloja löytyy varsin eri tyyppisiltä alueilta ja aivan suoralta hiekkarannaltakin saattaa tavoittaa siikaparven. Yksi virtaavien salmien salaisuuksista roskista vapaan pohjan ohella on se, että kalat tuntuvat liikkuvan tällaisella alueella edes takaisin, milloin ylä- ja milloin alavirtaan. Suoralta rannaltakin kalat kyllä tavoittaa, mutta parvet osuvat paikalle ehkä hieman harvemmin kuin virtapaikoissa.

Missä vain haukea päästään avovedestä kalastamaan, ovat saaliit kutulahtien edustoilla voivat olla melkoisia. Ruokakalat talteen ja ne isot takaisin veteen kutuaan jatkamaan, on hyvä sääntö kevätkalastuksessa. Kylmän veden kalat mielletään hidasliikkeisiksi, joten kelausnopeus valitaan sen mukaan. Jotkut kelluvat vaaput eivät pysy tarpeeksi syvällä ja paikallaan hitaallakaan katkokelauksella, sillä niissä on nostetta liikaa. Niinpä suositeltavampi vaihtoehto on käyttää uppo- tai keijuvaappua tai isoja jigejä.

Vaikka joinakin vuosina saattaa jo maaliskuussa päästä vesille, alkaa taimenkausi tosissaan vasta huhtikuussa auringon lämmittäessä rantavesiä. Kaloja lähdetään etsimään sellaisista välisaariston lahdelmista ja saarten rannoista, mistä löytyy lämpimämpää vettä. Kaikuluotaimen lämpötila-anturille on nyt jos koskaan tosissaan käyttöä! Ulkosaaristosta kaloja ei löydy, sillä kalat ovat matalassa vedessä sisempänä saaristossa. Tästä on todisteena mm.ne lukemattomat kookkaat taimenet joita saadaan vaapuilla hauenkalastuksen yhteydessä.

Perinteisten 10-25 grammaisten lusikkauistinten lisäksi toimivia kevätuistimia ovat myös vaaput kuten esim. Rapalan Husky Jerk. pienet X-Rapit sekä keijupainotettu Bomber A10. Vaikka huhtikuussa saattaa olla joitain yli 20-asteisia päiviä, ei veden lämpötila nouse liian korkeaksi taimenen ”lämpötaskupyyntiä” ajatellen, vaan pysyy siinä 4-8 asteen välillä. Veden lämpötilan noustessa yli 8-asteen kalat siirtyvät hieman ulommas karikkojen ja saarten kärkiin jahtaamaan ohikulkevia kevätsilakoita.

Lohenuistelukausi alkaa kesäkuun taitteessa. Innokkaimmat alan harrastajat ovat haravoineet selkiä jo huhtikuun puolelta asti, mutta tilastojen valossa vasta touko-kesäkuussa isot lohet ovat liikkeellä. Mikäli suuri lohikala kiinnostaa niin nyt sitä kannattaa lähteä pyytämään jos koska. Jokisuita kohti vaeltavat lohet uivat aivan pinnan lähellä eikä tähän vuodenaikaan syvätakiloita tarvitse käyttää. Uistimen eteen laitetaan lisäpaino tai painosyvääjä viemään lusikan tai raksin 2-10 metrin syvyyteen.

Isoja plaanerikelkkoja ei välttämättä tarvitse, vaikka niillä kieltämättä lisää pinta-alaa saadaankin peitettyä. Pari pikkuplaaneria veneen molemmin puolin, ja vene on valmis lohen pyyntiin! Tulee muistaa että haukihaspelin siimakapasiteetti saattaa käydä riittämättömäksi ison lohen iskiessä uistimeen, mutta mitään järjettömän raskasta kalustoa ei kannata lähteä hankkimaan. Hyrräkeloista 6000 koon kelalla ja 0,40mm:n siimalla pitäisi kymppikiloinen lohi tulla helposti ylös. Mutta aina on olemassa se mahdollisuus – ja ensikertalaisella riski on erityisen suuri – että lohi painaakin 15-20 kiloa, jolloin tällaisen kelan siimavarasto voi käydä riittämättömäksi.

Entä mitä kuuluu Suomenlahden suositulle hauelle? Kevään kututouhut ovat ulkosaaristoa myöten takanapäin ja kalat ovat hyvässä kunnossa mässäiltyään kutevilla kuoreilla, silakoilla ja särjillä. Vesi on vielä viileää, joten isoja kaloja löytyy vielä matalasta vedestä. Nyt on mitä mainioin aika lähteä ennätyshaukijahtiin!

Toukokuun viimeisillä viikoilla on erikoinen taipumus antaa keskimääräistä isompia jigikuhia. Näihin aikoihin saadaan runsaasti myös hauenkalastuksen sivusaaliina heittovaappuihin iskeneitä kuhia – ilmiö joka tapahtuu vain kerran vuodessa. Tähän ilmiöön on vaikuttamassa kuhan alkava kutuaika. Kalat ovat vaeltaneet kutukarikoille ja karikkojen ympäristöstä saa jigillä naarakuhia ja karikkojen päältä koiraskuhia. Toukoukussa kuhia saattaa saada päiväsaikaan, mutta kesäkuussa kalat muuttuvat selvästi yöaktiivisiksi ja parhaat saaliit saadaan keskiyön molemmin puolin – mutta aivan pimeimpänä hetkenä on yleensä hieman hiljaisempaa. Kalastus tapahtuu usein vain muutaman metrin syvyydessä jolloin on helposti huomattavissa kuinka paljon paremmin pieni ja leijaileva jigipää pyytää tuolloin kaloja. Ottavia jigejä ovat mm. A1 matojigit sekä Lunker Cityn Finn-s-Fish sekä Shaker.

Viileämpää vettä löytyy heinäkuussa ulkomeren reunasta missä ahvenen pyynti saattaa olla tuottoisaa. Koko Suomenlahden alueella ulkosaariston haukikannat ovat varsin vaatimattomat, joten hauen pyynti kannattaa keskittää sinne missä kaloja on runsaasti, eli sisäsaariston lämpöön ja sieltä löytyvät myös parhaat kuhavedet.

Hauen kalastuksessa keskitytään kahteen asiaan, sään ja kellon tarkkailuun. Keskellä kaunista aurinkoista kesäpäivää on toki mahdollista saada joitain haukia, mutta varsinaiset ottiajat ovat aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Monilla kalamiehillä tuo iltakalastus luontuu helpommin ja syönti alkaa kun varjot illalla pitenevät. Auringon laskun aikaan on yleensä hyvä syönti jo käynnissä ja kalastusta voi jatkaa keskiyöhön asti. Kalojen aktivoitumisen voi myös kuulla ja nähdä. Päivällä niin hiljaiselta tuntunut meri herää illalla eloon ja saaliin perässä syöksyvien haukien loiskauksia voi kuulla sieltä täältä. Hauki on herännyt ahvenvitojen juurilta ja noussut väliveteen vaanimaan. Kalastuspaikan syvyys sanelee sen minkä tyyppistä uistinta kannattaa kesähauelle tarjota. Perinteisten kasvustojen reunamilta kalat saattaa tavoittaa niin vaapulla kuin myös lusikalla. Lusikkauistinta uittavan on vain pidettävä mielessä että siiman päässä on ottiväline jonka teho moninkertaistuu kun kelausliikkeeseen yhdistetään oikea käsiala. Kelauksen yhteydessä tehdyt pitkäkin pudotukset saavat uistimen uimaan syvemmällä ja tekevät uintiliikkeestä poukkoilevan ja ärsyttävän.

Päivällä haukea kannattaa lähteä pyytämään jos pitkän kauniin sääjakson jälkeen tulee pilvinen ja tuulinen päivä. Sadepilvet tuovat usein tullessaan kaivatun tuulen ja syöntivimman sytyttävän tumman ilman.

Jos kalapäivän aikana ei tuule eikä pilvistä ole tietoakaan on silti jonkinmoiset mahdollisuudet saada saalista. Kalapaikka on vaihvaihdettava sellaiseksi, että siellä on hieman varjoisammat oltavat hauelle. Eli mennään kalastamaan sameaan tai syvään veteen. 4-5 metriä syvät uppokarikot ja niiden rinteet ovat osoittautuneet hyviksi kalapaikoiksi. Jos tällaisella karikolla heittää teräsperukkeella varustettua kalajigiä, mitä tahansa voi tapahtua.

Heinäkuun ahvenelle pätee samat ohjeet kuin hauellekin. Aamu- ja iltasyönti korostuvat huippuhetkinä. Merellä on monen tyyppisiä karikoita, minkä reunoilta ahvenia saadaan lipoilla, pikkuvaapuilla ja jigeillä, mutta vielä paremmiksi ottipaikoiksi ovat osoittautuneet virtaavat ruohikkoiset salmet. Rantojen läheisyydessä kasvuston seassa on yleensä runsaasti pikkukalaa ahventen ravinnoksi. Sieltä siis yrittämään. Hyvällä tuurilla pääsee todistamaan ahventen ajoa ja saalisvasun nopeaa täyttymistä. Hieman syvemmästä vedestä virran karikoiden kupeesta kalastettaessa on jigin eteen laitettava teräsperuke, sillä haukivaara on ilmeinen.

Heinäkuun pääkala on kuitenkin kuha. Kuha mielletään kalaksi, jota voi uistella vain yöllä. Osa totuuden siementä on tässäkin käsityksessä mukana. Kirkkaiden vesien alueella kuha nimittäin nousee pintaan vieheiden tavoitettavaksi vasta yön pimeimpinä hetkinä. Mutta sameissa sisälahdissa uistelu keskellä kirkasta päivää saattaa olla aivan yhtä tuottoisaa kuin yöpyyntikin. Eikä jigiä unohdeta keskikesälläkään. Esimerkiksi yksi suurimmista jigikuhista Suomessa pyydetiin vuonna 2009 heinäkuussa A1-matojigillä.

Heinäkuussa kalastamme paitsi merialueella, niin myös Etelä-Suomen suurilla järvillä. Kuhan kalastus on pääasiassa jigipyyntiä, joko perinteiseen tyyliin heittämällä tai sitten kalastamme vertikaalityylillä kuhia karikoiden tai penkkojen reunoista – joskus jopa yksittäisiä kaikuluotaimessa näkyviä kaloja välivedestä täsmävertikaalilla. Saaliit ovat erinomaisia.

Kirkkaassa vedessä, aurinkoisella ja tyynellä säällä ei siis missään tapauksessa kannata lähteä haukia yrittämään. Rantahauetkin, ne joita nyt normaalisti joka paikasta saa, lymyävät tiukasti kasvustojen juurella eivätkä lähde nousemaan yllä viipottavien lusikoiden tai vaappujen perään. Kaikkein korostetuimmin nämä kolme kauhutekijää ovat olemassa juuri elokuussa. Keväällä voi olla tyyntä ja aurinkoista, mutta vesi on vielä viileää, joten kalaa tulee. Myöhemmin syksyllä voi myös auringonpaisteessa ja tyynessä saada hyvin haukia, mutta ei elokuussa.

Mitä siis tehdä, keskittyäkö marjastamiseen ja sienestämiseen?

Niin huonosti eivät asiat sentään ole. Hauenkalastajan on vain odotettava pilvisiä ja tuulisia kelejä tai kalastettava vain ilta tai aamuhämärässä. Tai sitten voi keskittyä sellaisten kalojen pyyntiin, joita elokuussa saa paremmin. Eli ahven ja erityisti kuhavälineet esille.

Elokuu on Etelä-Suomen järvillä uskomattoman hyvää kuhan jigikalastusaikaa. Kevyet välineet ja leijaavat jigit tuottavat armottoman kovia tärppejä, jotka varmasti koukuttavat tähän kalastustyyliin. Välillä kokeilemme vertikaalitekniikalla isompia jigejä ja tavoittelemme niitä isoja. 5-7 kilon kuhia. Illat ovat lämpimiä ja kalastus uskomattoman hyvää. Elokuussa kannattaa lähteä kuhan pyyntiin!

Elokuun ahvenen käytöksessä on pieniä piirteitä syksystä, mutta pääsääntöisesti kalastus on samantyyppistä kuin heinäkuussa. Ravintokalaa puollollaan olevat vesikasvustoreunaiset virtapaikat ovat sisäsaariston ehdottomia ykköspaikkoja. Ulkosaaristossa on puolestaan havaittavissa jo merkkejä ahvenen parveutumisesta – joskin suurten parvien löytäminen ei ole läheskään niin varmaa kuin myöhemmin syksyllä. Jotkut ulkomeren reunan karikot keräävät jo elokuussa valtavia ahvenparvia. Mukaan siis kevyt vapa ja pieni kela ja mikä tärkeintä, eri kokoisia jigipäitä sopiva lajitelma. Sopiva jigin koukkukoko on 1 tai 1/0 (puhutaan kuitenkin yli 200g:n ahvenista) ja tuollaiseen koukkuun pitäisi löytyä 5, 10 ja 15 gramman päitä. Matalalta karikolta kalastettaessa 15 grammainen pää kerää vain levää ja siksi on mukavampaa ja tehokkaampaa kun pakista löytyy myös kevyempiä päitä. Kun pienipäiseen mutta isokoukkuiseen jigiin liitetään tarpeeksi iso toukka-tai kalajigi, niin kalamiehellä onkin yhtäkkiä käytössään viehe joka toimii mainiosti myös välivedessä. 15 gramman jigipäitä tarvitaan kun kalastetaan karikon syvempiä reunoja. Jigipyrstön värinä ruskea (pumpkinseed tai motoroil muunnoksineen) on pomminvarma valinta, mutta vielä parempaa ottiväriä voi toki etsiä päivän aikana- jos moiseen uskoo.

Vaikka monet aloittavat meritaimenen syyskalastuksen vasta kylmien vesien aikaan lokakuussa, niin kalaa saa heittämällä kuin uistelemallakin jo elokuusta lähtien. Uistelija etsii kaloja karikkoja ja syviä uppomatalia kiertelemällä. Yleinen uistelusyvyys on noin 3-10 metriä. Heittokalastaja tarkkailee luotaimensa lämpötilamittaria. Kovien tuulten jälkeisinä päivinä voi löytyä kumpualueita, missä vesi on huomattavasti muuta ympäristöä viileämpää. Tällaisilla alueilla veden lämpö saattaa olla alle kymmenen astetta ja taimenet löytyvät aivan karikkojen tyrskyistä. Elokuulle ovat myös tyypillisiä hyppivät taimenet. Kun vene lähestyy karikkoa, niin yhtäkkiä jostain saattaa ponkaista taimen ylös, ikään kuin se haluaisi paremmin nähdä tulijan. Lähestyvä kutuaika ja reviirikäyttäytyminen lienee selityksenä oudolle hyppimiselle.

Jos on outoa tuo taimenen hyppiminen, niin vaikea on myös löytää selitystä salakan elokuiselle käyttäytymiselle. Tuo pieni parvikala nimittäin kerääntyy elokuussa paikoin valtaviksi parviksi ja tyyni elokuun illan merenpinta näyttää välillä aivan kiehuvan kalaa. Massaparvia löytyy niin lahdista kuin virtasalmistakin ja tällaisesta paikasta täkykalastajan on helppo käydä täydentämässä syöttivarastoaan. Valtavat parvet saattavat pysyä viikkokaupalla samalla alueella, mikä ei jää petokaloilta huomaamatta. Pikku hiljaa paikan ahven ja haukikanta kasvaa kasvamistaan, sinne siis uistimia, jigejä ja täkykaloja liottamaan.

Syyskuun tuulten jälkeen vesi ei enää siinä määrin lämpene kuin kesällä, vaan jäähtyminen alkaa olla pysyvää. Parempia kalakelejä kohti ollaan menossa. Lämpötilan muutos vaikuttaa kaikkiin kaloihin, mutta joka lajiin hieman eri tavalla. Vesien kylmetessä särkikalat kaikkoavat rantamatalista ja saattaapa ahvenen onkijakin vetää vesiperän, vaikkakin ahventa tavataan ravinnon perässä matalassa toisinaan aina marraskuulle asti. Vesien viiletessä taimen nousee karikoille ja jonkinlaisena ohjenuorana voi pitää 14 astetta. Mikäli vesi on tätä lämpimämpää tulee taimenta lähinnä vain ulompaa ja syvältä uistelemalla mutta viileämmässä vedessä alkaa taimenta saada myös heittämällä karikoilta. Tässä on melkoisia vuosikohtaisia vaihteluita. Joskus kalat tulevat karikoille vasta marraskuussa, mutta toisinaan jo elokuussa. Vaihtelua ilmenee, sillä lämpötila ei yksin määrää kalojen käyttäytymistä. Taimenkarikoilla tulee olla myös ruokaa, jotta taimen siellä viihtyisi. Ja taimenen ravintokohteillekin on oltava ravintoa jotta ne viihtyisivät karikolla, eli ravintokohteiden ravintokohteillakin tulisi olla ravintoa….Niinpä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Muutokset pienelijöiden populaatioissa saattavat vaikuttaa taimenen esiintymiseen, ne vain jäävät meiltä helposti huomaamatta vaikka ihminen itse onkin vastuussa näistä – usein niin negatiivisista – muutoksista.

Hauki kuuluu lajeihin, joiden pyynti helpottuu viileän veden myötä. Pienten haukien optimilämpötilaksi ovat tutkijat määritelleet 19-22 astetta. Yli 75 senttisillä hauilla optimilämpötila on 10-13 astetta. Näissä lämpötiloissa hauet siis kasvavat parhaiten. Tulokset ovat yhtenevät kalamiesten havaintojen kanssa. Pienet hauet tavoittaa kesällä rantamatalista, isot ovat syvemmällä viileämmissä vesikerroksissa. Syyskuussa isollekin hauelle sopivan lämpöistä vettä löytää uistinten uintisyvyydestä, joten ainakin tuon teorian mukaan kalaa pitäisi tulla mitä parhaiten. Ja haukia tuleekin huomattavasti paremmin kuin elokuussa, erityisesti kovalla tuulella. Vaikka tuuli veneen käsittelyä vaikeuttaakin, niin kalaa tuntuu monesti tulevan sitä paremmin mitä kovempi tuuli tuivertaa.

Ahventa saattaa löytää monesta vesikerroksesta. Joskus kala on matalassa, mutta joskus syyskuussa on tullut vastaan päiviä jolloin ahventa on täytynyt etsiä jopa 13-18 metrin syvyydestä. Tällaiset päivät ovat omiaan avaamaan kalamiehen silmät aivan uusissa syvyyslukemissa. Heittokalastajalle löytyy kalastettavia kohteita vielä 15-20 metrin syvyydessä! Jotta kalastus olisi mielekästä noista syvyyksistä, täytyy jigipään painaa 20 grammaa tai enemmän, siimapaksuudesta riippuen. Luotipääjigejä voi menestyksellä kokeilla näistä syvyyksistä ja erittäin tehokkaasti raitapaitoja tulee ylös isolla silmäpilkillä jonka niin ikään voi kiinnittää heittovapaan. Wanhan ajan heittopilkit siis kunniaan!

Syyskuussa kuhan jigikalastus muuttuu järvialueilla vaikeammaksi, mutta merialueella kuhan syksyinen jigikalastus on jo täydessä vauhdissa ja mielenkiintoista kalapaikkojen ja ottivärin etsimistä on tiedossa. Kirkkaan veden alueella joutuu päiväsaikaan kalastamaan yli 10 metrin syvyydessä kun taas sameammissa lahdissa kalat löytyvät matalammalta.

Jigikalastuksen yleistymisen myötä heittokalastajat ovat löytäneet aivan uusia kalastussyvyyksiä myös hauen pyyntiin ja sen myötä saalisvarmempia päiviä. Jostain syystä hauen syväkalastuksen osaajia ei vain tässä maassa ole kovinkaan monta. Perinteinen ruohikkorantojen ja karikkojen koluaminen vaapuilla tai lusikoilla sekä alle kolmemetrisen veden kalastaminen ei todellakaan kerro koko totuutta alueen haukikannoista.. Tietyt karikot ja salmialueet antavat haukia hyvin vielä 6-10 metrin syvyydestä. Noissa syvyyksissä ei toimi enää syvännevaaput vaan haukia on tavoiteltava suurten jigien avulla. Kalastus vaatii enemmän kärsivällisyyttä kuin matalan veden kalastus, sillä kestää oman aikansa ennen kuin jigi on painunut pohjaan, eikä sen uittaminen noissa syvyyksissä ole yhtä nopeaa kuin lusikan uitto matalassa vedessä. Mutta käsivällisyys palkitaan. Jotkut suosivat suuria toukkajigejä, toiset taas kalajigejä. Pienentämällä hieman jigin kokoa ei saaliiksi ehkä tule ennätyshauki, mutta sitäkin runsaampi lajitelma haukia, ahvenia, kuhia…..

Joinakin vuosina meritaimenkalastus alkaa jo elo-syyskuussa toisinaan vasta lokakuussa. Jostain syystä lokakuussa on joku lyhyt jakso, jolloin viikon parin sisään saadaan huomattavasti kookkaampaa kalaa kuin kyseisenä vuonna keskimäärin. Jos siis saat ison kalan tai kaksi ja haluat niitä vielä lisää tämän syksyn aikana, niin kaikki mahdolliset pekkaset ja muut vapaat on käytettävä vesillä liikkumiseen. Rauta on taottava silloin kun se on kuumaa. Viikon kuluttua jakso saattaa olla jo ohi ja isot tiessään. Mistä tässä on kysymys? Saattaa olla niin, että juuri lokakuussa sattuu sopivat ilmat jolloin isommatkin kalat saapuvat rantojen läheisyyteen. Kovan pyyntipaineen johdosta moni iso kalat otetaan tuolloin ylös ja ne jotka ovat päässeet uistimesta irti, oppivat ja tulevat varovaiseksi. Joka syksy jonkun tietyn niemen kärjessä yksi jos toinenkin kalastaja on päässyt näkemään ison seuraavan kalan, jota kukaan ei tunnu saavan ylös…Vaan saattaapa joku toinen teoria olla vähintään yhtä pätevä, näitähän me kalamiehet mielessämme pyörittelemme….

Ahventa löytää monen tyyppisistä paikoista, niin syvästä kuin matalastakin. Talven syviltä pilkkikareilta saattaa kyllä saada kaloja, mutta harvoin kuitenkaan niitä todella vauraita ahvenia. Tällä tarkoitan reilusti yli puolen kilon ahvenia, jotka liikkuvat aivan omissa porukoissaan. Tällaisen isojen ahventen parven tapaa varmimmin 3-6 metrin vedestä. Se että niiden löytäminen ei ole kovin helppoa johtuu tietysti siitä, että paikoin tämän kokoiset kalat ovat harvinaisia. Isot tuntuvat myös olevan paremmin perillä tiukoista ruokailuajoista. Ei siis kannata ylenkatsoa hämärän hetkeä jos on liikkeellä suurten ahventen apajilla.

Isot ahvenet ovat siellä missä kalat ovat, missä kalat ovat, missä kalat ovat…. Tutuilta vesiltä löytää vain harvoin uusia ison ahvenen paikkoja. Viisaat raitapaidat tietävät kyllä missä on runsain pöytä katettuna.

Suojaisilla sisäselillä särjet kokoontuvat massaparviksi. Valtavat parvet kaikuluotaimen näytöllä saattavat todellakin olla särkiä eikä silakoita. Luotaimessa silakat esiintyvät tiukkoina palloina jotka veneen nopeassa ajossa näkyvät pystytolppina. Särjet eivät ole yhtä tiukoissa parvissa vaan parvi on ikään kuin enemmän hajallaan. Särjet voi löytää milloin pohjasta, milloin taas pinnan läheltä. Joskus ulkosaaristosta saattaa löytää syvältä isokokoista särkeä, mutta ahvenenkalastajaa kyllä kiinnostaa enemmän rannikon läheisyydessä uiskentelevat 1-3 vuotiaiden särkien parvet, sillä ne ovat mitä mainiointa ruokaa ahvenille eli siellä ruokakalojen lähettyvillä uiskentelevat myös isot ahvenet. Kalat ovat siellä missä kalat ovat…..

Lokakuussa etelärannikonkuha löytyy sisäselkien syvistä salmista sekä sisälahtiin johtavien syvänneurien reunoilta sekä laajemmilta syviltä savipakoilta ja niiden reunoilta. Eläinplanktonin nousu syvyyksistä tuo valtavat määrät ruokaa matalaan veteen ja kuhat liikkuvat niiden perässä. Edellä mainitut särjet voivat hyvinkin houkutella kuhia aluelle, joten kuhia kannattaa kokeilla särkien seasta. Pyynnissä käytetään jigejä tai jigirakseja ja pyyntisyvyys voi vaihdella 5 metristä aina 15 metriin.

Kun kuha on yli 5m:n syvyydessä alkavat vertikaalijigaajan hetket. Uusi tekniikka on todella tehokas tapa pyytää nimen omaan isoja kuhia. Laita siiman päähän 15cm pitkä Fin-s-Fish kalajigi – kyllä iso kalajigi – ja varaudu ranteille lyöviin koviin tärppeihin. Huippuhauskaa!

Kun aallonkorkeus merellä kasvaa kannattaa meritaimenen kalastajan tarjota viehettä vähän syvemmällä. Uistelija lisää painoa uistinten eteen ja heittokalastaja tarjoaa kaloille syvemmällä uivaa 30- grammaista lusikkaa tai sitten vaappua. Marraskuussa osa taimenista on vaeltanut sisäsaariston ulkoreunaan, mistä niitä voi tavoitella heittämällä tai vetämällä. Kovan kelin yllättäessä ei siis ole välttämätöntä keikkua ulkokareilla vaan voi menestyksellä tulla kalastamaan saariston suojaan.
Tuivertava tuuli ei ehkä tunnu mukavalta, mutta on ainakin heittokalastajan ystävä sillä se helpottaa kalojen löytämistä. Monta päivää samasta suunnasta puhaltava tuuli siirtää heittokalat samantyyppisiin paikkoihin, jolloin muut paikat voi jättää heittämättä. Kun päivän aikana käydään läpi olosuhteiden mukaisia huippupaikkoja, se ei voi olla heijastumatta saaliissa

Moni taimenmies pitää etelän ja lännen puoleisia tuulia parhaina kalantulon kannalta. Kun tuulet muuttuvat, muuttuvat myös virtaukset ja pikkukalojen liikkeet. Jos vain jääräpäisesti koko päivä kokeillaan aiemmin toimineita heittosuuntia ja kalastetaan vain samoja rantoja, ei saalista kerry. Oli kyseessä sitten hauki, silakka tai taimen, niin niitä kaikkia löytyy (yleensä) parhainten tuulen alapuolisilta rannoilta. Kalapaikkoja valittaessa kannattaa siis ottaa huomioon tuulen suunta, eikä pelkästään se mistä aiemmin on tullut kaloja. Jotta kalapaikan valinta ei olisi näin yksinkertaista, lienee hyvä todeta että on olemassa kareja tai saaren kärkiä, joihin tuulen suunnan muutokset eivät tunnu vaikuttavan. Ilmeisesti tällaisella paikalla on suotuisat virtaukset tuulella kuin tuulella.

Taimen viihtyy tyrskyn tai uppokarien virtauksissa, mikä osittain selittää sen, miksi kovalla kelillä heittokalastajan saaliit pienenevät. Myrskyllä taimenelle otollisten paikkojen määrä kasvaa eli sama kalamäärä jakaantuu useamman paikan kesken, millä on tietysti kalatuloa heikentävä vaikutus. Kun myrsky tyyntyy vain tietyt niemet ja karikot jäävät kuohuamaan ja näitä koluamalla saaliin todennäköisyys puolestaan kasvaa.

Ahvenen venekalastuksessa marraskuu on ehkä vuoden paras kuukausi, ainakin kokonaissaaliiden puolesta. Ahvenparvien nopea liikkuminen on vähentynyt ja ne asettuvat paremmin aloilleen. Ahvenet löytää yleensä noin 5-10m:n syvyisiltä karikoilla, mutta vuosittaista vaihtelua tässäkin on. Esimerkiksi 1999 oli tavattoman huono vuosi, ahven ei jostain syystä kerääntynyt tavanomaisille paikoille. 2000 oli normaalivuosi ja kalaa löytyi monin paikoin erittäin hyvin. 2001 oli puolestaan omalaatuinen. Alkukaudesta ahventa löytyi hyvin suurina parvina, mutta sitten kalat jostain syystä tuntuivat hajaantuvan ja niitä löytyi syvältä sisäsaaristosta melko matalasta vedestä vielä marraskuussakin. Tämä saattoi osaksi johtua siitä, että veden lämpö jäähtyi alle 10 asteen vasta marraskuun puolivälissä. Syksy 2002 oli sekin erikoinen. Pääsääntöisesti karikot olivat tyhjiä, mutta mistä ahventa lopulta löytyi, sitä saattoi olla suunnattomia määriä. Kalat olivat vielä loppukaudesta yllättävän matalassa vedessä ja aivan rannikon tuntumassa. Syksy 2003 oli hyvin samankaltainen kuin edeltäväkin vuosi. Syksyllä 2006 ahven kerääntyi monin paikoin matalaan elokuun puolenvälin jälkeen ja sitä sai todella isoja saaliita. Sen jälkeen ahvenet kaikkosivat ja löytyivät taas uudelleen matalasta 5 metrin vedestä lokakuussa. Marraskuu oli vuonna 2006 ahvensaaliittemme osalta kohtalainen. 2012 oli ehkä perinteinen ahvenvuosi, kalat melko syvässä ja kun ne löytyivät, niitä tuli oikein hyvin. 2018 oli ”Normaalivuosi” ja ahvensaaliit erinomaisia.

Pitkään jatkuvat samanlaiset sääolosuhteet ovat myös ahvenen kalastajan mieleen. Kun kalaparvet onnistuu löytämään, niin raitapaitoja löytyy samasta syvyydestä tai muutoin samantyyppisistä paikoista pitkin rannikkoa. Mutta olosuhteet eivät valitettavasti kovin samankaltaisina pysy, vaan vaihtelevat tuulten aiheuttamien virtausten myötä. Niinpä venekalastaja saa välillä käydä karin jos toisenkin läpi ennen kuin soppakalat ovat kasassa.

Kuhaa pyydetään nyt syvästä – paitsi joistakin Suomenlahden rannikon jokisuista, missä kuha viileästä vedestä huolimatta voi olla vain kahden metrin vedessä. Matalasta kuhat tavoittaa keveillä jigipäillä, mutta syvälle kannattaa vertikaalijigiin laittaa iso jigipää 20-30g, sillä monin paikoin huippusaaliita nousee 15-20 metrin syvyyksistä.

Joskus koko syksy voi olla kitsas hauen suhteen, kuten esimerkiksi 2011. Huononakin haukivuonna kalantulo parantuu vesien jäähtyessä viimeistään marraskuussa. Jos haluaa ennätyshauen pyyntiin panostaa, on vesillä oltava huhti-toukokuussa tai sitten marras-joulukuussa.

Talvi 2019-2020 on historiallinen, sillä taimenta pääsi etelärannikolla kalastamaan läpi koko talven. Taimenen talvikalastuksessa kannattaa pitää mielessä rauhallinen uittotekniikka. Kevennetyt vieheet ja lipat pääsevät oikeuksiinsa, joskin perhot toimivat vieläkin viettelevämmin. Jos et perhokalastusta harrasta, niin eipä hätää. Perhoa voi heittää virvelivavalla apupainon kanssa, sen voi kiinnittää lusikkauistimen eteen sivutapsiin tai sitten 30cm:n tapsiin jonkun vahvaliikkeisen vaapun perään. Bombette on sulavalinjainen heittopaino ja aivan erinomainen perhon heittoon virvelillä. Bombetessa on n. 20cm pitkä putki ja muovinen paino osa. Siima pujotetaan putken läpi ja siihen sidotaan leikari. Leikariin kiinnitetään 1-1,5m pitkä siimaperuke esim. 0,30-0,35mm ja sen päähän perho. Bombetteja löytyy hitaasti tai nopeasti uppoavina. Hitaasti uppoava 20g Bombette on omiaan matalia rantoja kalastettaessa.